TURVALLISUUS

Rata pyritään tekemään siten, että sen pystyisi läpäisemään kaikki ilmoittautuneet. Osa nopeammin ja osa rauhallisemmin. Ikäjakauma tapahtumassa on ollut n. 9 – 80 vuotta. Jos et jotakin estettä pysty ylittämään, sinä voit sen kiertää. Sinun tulee itse pitää huolta siitä, että rata on sinulle turvallinen. 

Me järjestäjät EMME vakuuta osallistujia. Sen takia suosittelemme kaikille vapaaehtoista tapaturmavakuutusta. Sen saa otettua tapahtumakohtaisesti useista vakuutusyhtiöistä. Paikalla on ensiaputiimi auttamassa pienissä kolhuissa.

Radan turvallisuudesta vastaa kisaajat myös siten, että huolehditaan, ettei aiheuteta itselle tai muille kisaajille vaaran paikkoja. Toimitaan ohjeiden mukaan ja hyvässä hengessä. Radalle ei saa tulla päihtyneenä turvallisuussyistä.

Jätäthän arvotavarasi pois kisaradalta, etteivät ne likaannu tai hajoa. Emme ole vastuussa tapahtuma-alueelle tuoduista tavaroista. Paikalla on valokuvaajia, jotka hoitavat valokuvaamisen. Kuvat tulevat vapaaseen jakoon tapahtuman jälkeen.

Maksettua osallistumismaksua ei palauteta muuta kuin lääkärin todistuksella.

(Kuvan editointi: Tiina Konola)